Kotielamaa

Keittio

Nakyma parvekkelta.

Päivät muuttuvat vähitellen lämpimämmiksi ja talven viileät aamut ja illat antavat tilaa polttavalle auringonpaisteelle. Rajasthanissa Dungarpurissa on vielä hieman viileämpää kuin Ahmedabadissa mutta tiedän, että kammottava kuumuus iskee tannekkin parin kuukauden kuluessa.

Muutin Dungarpuriin viikko sitten ja asuntokin on jo hankittu ja tulkki haastatteluja varten löytynyt (ja hävitetty kerran, löydetty uudestaan kerran).  Alun perin Dungarpurin ”pienempään kaupunkiin” asettuminen vähän jännitti mutta jo muutaman päivän kuluessa olen löytänyt monenlaisia tuttavuuksia, saanut hääkutsuja, illalliskutsuja, illallisia, PALJON APUA sekä oppinut chapatin, parathan sekä kananmunacurryn tekoa ja muita hyödyllisiä keittiötaitoja. Keittiötaidot taitavatkin tulla tarpeeseen, sillä olen hankkinut omaan keittiööni suurimman osan hyödyllisistä ruuanlaitto- ja ruokailuvälineistä kaasusylinteristä alkaen.

Asiaa harkittuani, tuntuu että keittiön olemassaolo tekee kotoisamman olon. Toki ruuan ostamiseen ja valmistamiseen menee jonkin verran aikaan, mutta rehellisesti sanoen en ole vielä kertaakaan kokkailla keittiössäni sillä tarjottuja illalliskutsuja on tullut riittävästi. On liedestä kuitenkin se hyöty, että saa kahvin ja pesuveden lämmitettyä aamulla.  Intialaisen ruuan valmistaminen on kuitenkin ehdottomasti to do-listalla. Jos ei muuten niin, siksi että ruoka ja muut kodin työt tulevat perheen ohella helposti puheeksi naisten kesken.Kotityöt yhdistävät.  Ja kotityöt ovat tapa rakentaa kotia, muokata omaa tilaa. Itselleni on esimerkiksi tärkeää itse siivota uusi koti ennen kuin sitä varsinaisesti voi alkaa käyttää. Kun on käynyt läpi joka nurkan ja asetellut tavarat paikoilleen, on kämppä tavallaan otettu haltuun.

Naishenkilöitä, joiden päätehtävänä on kodin ylläpito, kutsutaan home makereiksi, kodin tekijöiksi. Termi eroaa selvästi vaihtoehtoisista titteleistä, kotiäiti ja housewife. Ensinnäkin maker viittaa aktiiviseen tekemiseen ja toiseksi titteli on erotettu sukulaissuhteista ja se on sukupuolineutraali. Kodintekijyys viittaa henkilön aktiiviseen työpanokseen kodin tekemisessä. Kodin tekeminen kuulostaa myös aktiivisemmalta kuin esimerkiksi ylläpitäminen. Koti on todellakin jotain mitä jonkun täytyy luovalla työpanoksella tehdä.

Kotiäiti ja housewife taas yhdistävät naisen sukulaissuhteisiin.  Äitinä tai vaimona oleminen jollekin on ikään kuin syy kotona (tai talossa) olemiselle. Mielenkiintoinen on myös koti –ja talo-sanojen ero.  Äitiydessä ja vaimoudessa on aktiivisia puolia mutta kodintekijän titteli cuo silti mielestäni paremmin tunnustusta sille suurelle työlle mitä (tässä erityisesti Intian kontekstissa) naiset tekevät kodin eteen. Kotiäiti tai housewife eivät myöskään kuvaa kovin hyvin Intian maaseudun asemaa vaikka yleisesti ajatellaan, että heidän paikkansa on kotona. Monet heistä tekevät töitä omilla pelloilla, toisten pelloilla ja metsissä ja muuta fyysistä työtä siinä missä miehetkin (ja usein enemmän). Sen lisäksi he ovat ehdottomasti home makereita, äitejä ja vaimoja. Vaikka vaimona oleminen ja äitiys yhdistetäänkin kodin tekemiseen, tekevät naiset paljon muutakin. Ehkä äitiyden ja vaimouden ja perheen paikka on kotona ja naiseutta ajatellaan ensisijaisesti niiden viitekehyksessä vaikka naiset ovat mukana monessa muussakin. Vaikka vaimona olemisen, äitiyden ja kodintekijyyden välille voi vetää yhtäläisyysmerkit esimerkiksi Dungarpurin maaseudun kohdalla, on kodin tekemisen sukulaisuussuhteista erottamisella seurauksia.

Kodintekijyys mahdollistaa ajatuksen erilaisista kodeista. Kodintekijän ei välttämättä tarvitse olla äiti, vaimo tai nainen. Eri asia on se mitä ihmiset kulttuurisesti kodilla käsittävät. Kotiin liittyy yleensä läheisesti perhe ja siten siis sukulaisuussuhteet kuten äitiys ja vaimona oleminen. Mutta kodintekijyys ei eksplisiittisesti oleta tällaista suhdetta olevan. Implisiittisesti termi voi toki sisältää ajatuksen, että kotia tehdään perheelle. Äiti ja vaimo voi olla olematta kodintekijä. Ehkä voi olla myös kodintekijä olematta äiti tai vaimo. Ehkä minä voin olla kodintekijä Dungarpurissa itselleni. Vaikka se ei olisikaan pääasiallinen tittelini, teen kuitenkin kodintekijyyteen, tai no rehellisesti sanottuna, ainakin Intian kontekstissa, naiseuteen liittyviä puuhia. Kotia, kodintekijyyttä, vaimona olemista, äitiyttä ja naiseutta ei voi erottaa kulttuurisesta kontekstista. Silti pidän ajatuksesta, että kodin tekeminen on aktiivista työtä eikä äitinä tai vaimona olemista.

Baneswahr Adivasi-festivaali

Edellinen viikko oli hieno ja kokemusrikas. Tein pienen kiertomatkan Udaipuriin ja kenttätyöalueelleni Dungarpuriin. Ja tyytyväisenä voin todeta, että tavoitteet melkein täyttyivät.

Udaipurista tein päiväretken Dungarpurin Beneshwaraan, jossa järjestettiin alueen adivasien suosima markkina/festivaali-tapahtuma. Matkasin festareille Tribal Departmentin edustuksen kanssa Udaipurista. Ensimmäinen havaintoni liittyi piirteisiin, jotka näyttävät olevan festareiden universaaleja ominaisuuksia. Festarialueelle on jono, jossa ihmiset odottavat täyteen ahdetuissa kulkuneuvoissa. Osa on ottanut pohjat jo alueen ulkopuolella ja haastaa riitaa jonossa ja kiipeilee kulkuneuvojen katoille. Autoradiosta soitetaan paikallinen humaltumislaulu, joka hindiksi kuuluu suurin piirtein näin: ”Main talli hogai hai” (Olen kännissä). 

Festarialueella pöllysi tietysti hiekka ja viimeisen päivän ollessa kyseessä ihmiset vaelsivat massoina silmäpussejaan roikottaen ja riutuneen näköisinä paikasta toiseen. Festareiden tuntua lisäsi perinne, jonka mukaan saman kylän adivasi-tytöt pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin. Tytöt vaeltelivat ryhmissä ja tilaisuuden tullen saattavat kajauttaa yhteislaulun. Erona suomalaisiin kesäfestareihin on kuitenkin se, että päivän pääesiintyjä oli suosittu uskonnollinen guru, jonka vierailu huipentui kylpyyn pyhässä joessa. Beneshwarin festivaali järjestetään kolmen joen kohtauspaikassa, jota pidetään pyhänä. Perinteen mukaan perheet tuovat mukanaan edellisenä vuotena poismenneen vainajan tuhkat ja festivaalin aikana upottavat ne jokeen sen pyhimmässä kohdassa. Näin muutaman perheen näin tekevän, vaikka festivaalin uskonnolliset ja hengelliset yhteydet ovat antamassa sijaa kaupallisimmille ja viihteellisemmille iloille.

Gurun kylvyn jälkeen voikin mennä huvipuistolaitteisiin huvittelemaan tai katsomaan elokuvaesitystä. Seurueemme kävi maailmanpyörässä, jonka kyyti oli hieman Lintsin maailmaanpyörää vauhdikkaampi. Markkinoiden suosittuja moderneja tuotteita ovat esimerkiksi aurinkolasit. Tyttöporukat saattavat ostaa koko joukolle samanlaiset. Perinteisempiä tuotteita ovat esimerkiksi erilaiset naru- ja puutuotteet. Monen näin kantavan eräänlaista tee-se-itse-sänkypakettia, johon kuuluvat sängyn rungon puuosat. Sängyn pohja tehdään narusta, joka ostetaan erikseen. Me ostimme narusta tehdyn kivilingon (gofen) ja pari lehmän kuonokoppaa. Suositulta ostokselta vaikutti myös puusta tehty voin kirnuamiseen käytettävä väline.

Erityisen mukavasti mieleen jäivät teini-ikäisten tyttöjen ryhmät, jotka erottautuvat yhdenmukaisella pukeutumisellaan. Nuorten tyttöjen näkee harvemmin liikkuvan julkisilla paikoilla keskenään yhtä vapautuneesti, kun taas poikaporukat ovat tuttu näky kylien ja kaupunkien kaduilla. Yksi juhlan perinteisistä tarkoituksista onkin kuulemma ollut puolison etsiminen. Ihmiset viettävät enemmän aikaa ikäryhmittäin kuin perheidensä kanssa. Ja totta tosiaan, kyllähän joukossa näkyi käsi kädessä liikkuvia teini-ikäisiä tyttöpoika-pareja, mikä on myös harvinaisempi näky Intiassa. Värikästä pukeutumista rajasthanilaiseen tapaan riitti, mutta harmi, että valokuvaaminen ei ollut sallittua näillä juhlilla. Paikallinen herkku, erehdyttävästi kaurasämpylän näköinen pallero (dal bada?) on kokeilemisen arvoinen mutta kannattaa ottaa varovasti linssikastikkeen kanssa. Siinä jos missä tiivistyy paikallisen keittiön chili-intoilu. Vierailumme päättyi virkistävään ja kylpyyn joessa muiden festivaalivieraiden kera, plumpsis. 

Ensitunnelmat

Hohhoijaa, onpas mukavaa olla taas Intiassa. Saakin on parempi kuin viimeksi, ei kesan hiostavaa kuumuutta eika monsuuniajan hiostavia sateita. Ahmedabadissa muutkin asiat ovat muuttuneet. Esimerkiksi entisen rakkaan tyoreittini varrella on kolmekin uutta kiinnostavaa rakennuskohdetta. Entiselta parvekkeelta katsoessa horisontissa kohoaa uusi kerrostalo ja ennenkaikkea, Ahmedabad on saanut jalleen uuden ostoskeskuksen, kaikkia entisia suuremman ja hienomman tietysti. Sen nimi on Alpha One. Itse tietysti vierailin kyseisessa kolossissa heti tilaisuuden tullen (mikas sen mielenkiintoisempi nahtavyys ja onhan noita temppeleita jo nahty). Vaikka tassa on joukossa vahan sarkasmia, olen silti sita mielta, etta ostoskeskusten kulttuurista merkittavyytta ei pida vahatella.

No Alpha One:sta minulla ei viela valitettavasti ole paljoakaan sanottavaa, silla sulkemisaika lahestyi, mutta valtava se oli. Supermarketeissa asioiminen olisi muuten katevin tapa hoitaa paivittaisostokset, mutta niihin taytyy tietysti menna autolla (tai minun tapauksessani autoriksalla) Sen lisaksi sisalla taytyy kavella satametrikaupalla ja etsia tavaroita, jotka kylla tietysti "ovat kaikki saman katon alla". Intian supermarketeissa saattaa lisaksi olla "kassaongelmia". Tosin naihin tormaa ihan missa pain maailmaa tahansa. Toisaalta olo on mairea kun vihdoin paasee supermarketista ulos kaikki kamat samassa kassissa.

Tarkoitukseni ei ollut erityisesti kirjoittaa Alpha One:sta ja ostoskeskuksesta vaan kiinnittaa huomiota huimaavaan tahtiin, jolla Ahmedabadin kaupunkia rakennetaan, tai siis kehitetaan, kuten virallinen termi kuuluu. Infrastruktuuria parannetaan, vesihuoltoa kehitetaan ja uusia huvittelu- ja virkistyskeskuksia rakennetaan aikuisille ja lapsille. Talla hetkella kasittelyyn on menossa ehdotus, jossa esitetaan 176 000 000:n rupian pottia infrastruktuurin kehittamiseen. Esitys pitaa sisallaan kuluyhteyksien, terveydenhuollon ja vesihuollon, kulltuuriareenojen jne lisaksi kohdan, jossa ehdotetaan edistettavan kertakayttoastioiden kayttoa katuruokakojuissa hygienian parantamiseksi. En nyt ole varma edistaako kasvava jatteen maara hygieniaa. Toisaalta jatteenkeraajat saisivat lisaa toita. Kertakayttoastiat voisivat olla hyvinkin arvokasta tavaraa.

Kaikesta huolimatta vaan silti tuntuu, etta monet kehityshankkeet edellyttavat slummiasukkaiden siirtoja kaukaisemmille alueille ja, etta ne ensisijaisesti tuntuvat hyodyttavan muita kuin koyhimpia luokkia. Noh, ehka hyodyt vain pysyvat piilossa. Tai ehka hauskimmista hankkeista uutisoidaan eniten. Kaupunkilaiset tuntuvat olevan tyytyvaisia muutoksiin. Sanottakoon kuitenkin, etta Gujaratia johtavaa hindu-puoluetta on myos tasta kehityksen vinoumasta arvosteltu.

Ja mikas mina olen sanomaan, Alpha One:t kayty ja harmittaa vaan kun ostarin uusi elokuvateatteri oli suljettuna saantorikkomusten vuoksi. Ensimmaisena paivana olin myos hieman yllattynyt liikenteen kaoottisuudesta. Muistelin, etta se oli "ei niin paha", mutta kylla jannitti ylittaa ensimmaista kertaa katua, joten kylla liikenteen sujuvuuden parantaminenkin ihan hyvalta hankkeelta kuulostaa. Tosin en ole varma onko sujuvuus suunniteltu jalankulkijoiden etua ajatellen...